Ilmari Tapiovaara ja sisustustaide

Coin Image

Kuvalähde: Mint of Finland

Ilmari Tapiovaara ja sisustustaide 20 

Muotoilija, sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaaran syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta vuonna 2014. Muotoilijalegendan juhlarahan on suunnitellut Pro Finlandialla palkittu Harri Koskinen, yksi suomalaisen nykymuotoilun kärkinimistä. Ilmari Tapiovaaran juhlaraha tuo näyttävästi esiin muotoilijan perinnön maailmalle. Muotoilija, sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara (1914-1999) kuuluu merkittävimpien suomalaisten muotoilijoiden joukkoon. Hänet muistetaan esimerkiksi Domus- ja Mademoiselle-tuoleista. Tapiovaaran muotoilu perustui sosiaalisen vastuun ja demokratian ajatukselle. Hän oli ensimmäinen suomalainen muotoilija, joka toimi muotoilun kansainvälisessä kehitysyhteistyössä. Juhlarahoissa on osin mattapintainen ja osin peilikiiltoinen pohja. Kuviot ovat mattapintaisella pohjalla peilikiiltoisia ja peilikiiltoisella pohjalla mattapintaisia. Juhlarahan tunnuspuolella kuvataan Mademoiselle-tuoli. Juhlarahan arvopuolella on maailmankartta, johon on Suomesta lähtevin sektorein ja vuosiluvuin merkitty Tapiovaaran vuosien 1937, 1952, 1958, 1964 ja 1974 ulkomaanjaksojen oleskelumaat Ranska, Yhdysvallat, Paraguay, Neuvostoliitto ja Mauritius. Julkaisupäivä: 4.9.2014

Apple DownloadAndroid Download

Ominaisuudet

Vuosi2014
Nimellisarvo20
TyyppiJuhlaraha
SuunnittelijaHarri Koskinen
MateriaaliSilver
MetalliAg925
Paino25,5 g
Halkaisija38,6 mm
ValmistajaSuomen Rahapaja
SarjaIlmari Tapiovaara

Lyöntimäärä

VuosiUNCBUProof
20145,000

Lyöntimäärät ovat maksimilyöntimääriä. Numeroidut juhlarahat sisältyvät proof-rahojen maksimilyöntimäärään.

Saman sarjan kolikoita

Kerää kolikoita Coiniverse-sovelluksella

Lisää kaikki suomalaiset kolikot digitaaliseen kokoelmaasi ja sukella syvemmälle kolikoiden tarinoihin. Lataa Coiniverse ilmaiseksi sovelluskaupoista.

Coiniverse-sovellusta kehittävät maailman rahapajat yhteistyössä maailmanlaajuisen kolikonkeräilijäyhteisön kanssa.

Apple DownloadAndroid Download